torstai 29. marraskuuta 2007

Saimme palautetta

Nyt olemme saaneet palautetta asiakkaalta. Se on jonkun päässä.
Nyt ei tehdä mitään.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Ehdotus layoutiksi

Asiakas sai tänään ehdotuksemme sivun ulkonäöstä. Huomenna kuulemme mitä muutoksia siihen tulee.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Rautalangasta

Tänään väänsimme rautalangasta sivujen rakenteiden mallit. Koko ryhmä touhusi kuumeisesti. Huomenna jatkuu layouttien tekeminen.

tiistai 20. marraskuuta 2007

Eteenpäin

Jälleen projektimme nytkähteli eteenpäin. Missäs Mikot ovat?
Aikataulu tarkentui ja rakennusvaihe häämöttämää. Sitä ennen pitäisi tavata asiakaskin, kunhan saamme ehdotuksiamme valmiiksi jotta olisi mitä rakentaa! Eli huomenna teemme layout-ehdotuksia.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Suunnittelua

Pidimme eilen pienen palaverin, jossa suunnittelimme projektia. Osaset alkavat hahmottua. Tänään sitten aloitimme sivuston suunnittelun. Kävimme läpi vanhan sivuston tiedot sekä teimme sivustokartan. Mietintään jäi vielä nimeämiskäytännöt.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Asiakastapaaminen

Ti 6.11.07 klo 12.30-14.00 saimme luokkaamme vieraaksi asiakkaamme Keravan Yrittäjät. Joo, heidän weppisivustonsa kaipaa päivitystä kipeästi.
Paikalla olivat Brita ja Samuli, luokkamme kolme ryhmää ja ohjaajamme Eeva.
Brita ja Samuli kertoivat tämänhetken tilanteesta, hieman sivustonsa historiasta ja toiveistaan sivuston uusimiseksi.
Tehtävänämme on nyt tehdä heille uusi sivusto. Me suunnittelemme ja toteutamme testiympäristöön heille kolme eri versiota.